Ota yhteyttä

infomaailmantango.net

Seuraa

Uutiset

25.11.2011

Pirkanmaan Festivaalit ry hyväksyi Maailmantango-festivaalin jäsenekseen.

07.10.2011

Perinteinen Joulutangokonsertti & milonga la 26.11. Ravintola Laternassa.

12.09.2011

Kahden päivän festivaalipassit on arvottu.

Seuraavan kerran syyskuussa 2012. Ennakko-ohjelmisto 7.–13.9. ja pääohjelmisto 14.–16.9. Tervetuloa!

Arvoisa yleisö,

Maailmantango-festivaali on Tampereella syyskuisin järjestettävä kansainvälinen ja poikkitaiteellinen kulttuuritapahtuma. Viidettä, juhlavuottaan, viettävä tapahtuma ei ole pelkästään festivaali, Maailmantango on käsite.

Festivaalin musiikkiohjelmisto edustaa urbaania kansanmusiikkia, johon lukeutuu mm. tango, jazz, fado ja chanson. Musiikkiohjelmisto on koottu niin että konserttiyleisö ja tanssiva yleisö pääsevät nauttimaan tapahtumasta. Maailmantango on muutakin kuin musiikkia; festivaalissa kiteytyy urbaanin kansankulttuurin eri ilmenemismuodot. Ohjelmistoon onkin jo ensimmäisestä vuodesta lähtien kuulunut tanssikursseja, taidenäyttelyitä, elokuvia, runoiltoja, luentoja ja viinikursseja.

Viides Maailmantango-festivaali käynnistyy syyskuun 2012 alussa tuttuun tapaan taidenäyttelyillä. Mukana on jälleen monipuolisia ja mielenkiintoisia taidenäyttelyitä keskustan alueen taidegallerioissa, kahviloissa ja ravintoloissa. Musiikkiohjelmiston käynnistää niin ikään keskustan alueen ravintoloissa ja kahviloissa kuultava, kohti päätapahtumaa viettelevä ennakko-ohjelmisto 7.–13.9. Musiikkiohjelmisto huipentuu pääohjelmistoon 14.–16.9. Tullikamarin Pakkahuoneella, Klubilla ja Telakalla.

Toivotan teidät kaikki sydämellisesti tervetulleiksi juhlimaan viidettä Maailmantango -festivaalia!



Simón Riestra Aedo
Festivaalin johtaja