Viva la vida! Maailmantango-festivaalia juhlitaan viimeisen kerran syyskuussa


Syyskuussa juhlitaan 14. ja viimeistä Maailmantango-festivaalia teemalla Viva la vida. Festivaalin pääohjelmisto järjestetään 16.–18.9.2022 Tampereella Kulttuuritalo Telakalla ja Kulttuuritalo Laikussa.

– Koronapandemia on koetellut viime vuosina kulttuurialaa rajusti ja olemme joutuneet pohtimaan tapahtumamme tulevaisuutta. Kävimme työryhmän kesken läpi eri vaihtoehtoja ja lopulta päädyimme siihen, että järjestämme tänä vuonna Maailmantango-festivaalin viimeistä kertaa. Tämä oli raskas päätös, sillä festivaalia on järjestetty suurella sydämellä ja intohimolla vuodesta 2007 lähtien, festivaalijohtaja Simón Riestra kertoo.

– Olemme kaikesta huolimatta iloisia ja kiitollisia niistä upeista ja unohtumattomista elämyksistä, joita olemme vuosien mittaan voineet luoda yhdessä artistien, festivaaliyleisön ja talkoolaisten kesken. Vaikka Maailmantango-festivaali on toteutettu pääosin talkoovoimin, emme ole missään vaiheessa tinkineet ohjelmistomme taiteellisesta tasosta. Myös taiteidenvälisyys on ollut läsnä ohjelmassa ensimmäisestä tapahtumavuodesta lähtien, Riestra summaa.  
 
Maailmantango-festivaalin ohjelmistossa on aina ollut runsaasti maksutonta ohjelmaa ja tänäkin vuonna sitä on elo-syyskuussa luvassa pirkanmaalaisissa kirjastoissa ja tamperelaisissa ravintoloissa. Maailmantango-festivaali huipentuu 16.-18.9. pääohjelmistoon, jolloin kokoonnumme vielä kerran yhteen juhlistamaan tangoa, kulttuuria ja elämää. Viva la vida

Festivaaliohjelmisto julkaistaan ja liput tulevat myyntiin 1.8.2022. 
Tapahtuma Facebookissa.