Pääohjelmisto käynnistyy 13.9.


Pääohjelmistoviikonlopun avaa perjantaina 13.9. Kulttuuritalo Telakalla Runoklubi teemanaan ”Naisen ääni”. Runoilijat Anna Elina Isoaro ja Solina Riekkola esittävät omaa tuotantoaan ja näyttelijä Pirkko Uitto lausuu azerbaidzhanilaisten naisten runoja teoksesta ”Minä lähden, vähän itken vain”. Runoklubin musiikista vastaa UTU, joka soittaa yhtyeen viimeisimmän ”Russian Poets”-albumin kappaleita.

Pääohjelmiston konserteissa kuullaan tangomusiikkia kaikissa väreissä; argentiinalaista, suomalaista, perinteistä, modernia ja kokeilevaa. Tampereen uusimmalla musiikkiklubilla, G Livelabissa perjantaina 13.9. moskovalainen Solo Tango Orquesta soittaa tanssittavaa, argentiinalaista tangoa. Orkesteri saa vieraakseen argentiinalaisen laulajalegendan Walter ”Chino” Laborden. Pitkän uransa aikana hän on esiintynyt muun muassa yhtyeiden Orquesta Fernandéz Fierro ja Sans Souci kanssa. Monet muistavat hänet Suomen tv:ssäkin esitetystä elokuvasta ”Poski poskea vasten” (Midsummer Night’s Tango), jossa hän matkusti ympäri maatamme ottamassa selvää, onko tango todella syntynyt Suomessa.

Lauantaina 14.9. G Livelabin lavalle nousee tango nuevon kuumin, kotimainen orkesteri Nuevo Quinteto Otra Vez.

Wanhan tangon yhdeksännet valtakunnalliset tanssikilpailut pidetään lauantaina 14.9. Tullikamarin Pakkahuoneella. Kisojen jälkeen yleisöä tanssittaa Vallilan Tango, joka on vanhaa Suomi-iskelmää soittava yhtye Helsingin Vallilasta. Perinteiset lavatanssityylit kattava ohjelmisto koostuu suomalaisen iskelmän kultakauden, 1930–50-lukujen, tanssi-iskelmistä. Ripauksen eksoottisuutta yhtyeeseen tuo sen solisti, hollantilainen Hans Wessels, joka jätti kotimaansa ja päätyi Suomeen laulamaan melankolisia tangoja.

Pääohjelmistoon mahtuu tangon lisäksi myös folk- ja maailmanmusiikin konsertteja. Karjalaista ja jamaikalaista musiikkiperinnettä yhdistelevä, Yonan ja Puppa J:n luotsaama Liljan Loisto tekee comeback-keikan festivaalin legendaarisilla Balkan-jatkoilla lauantaina 14.9. Tullikamarin Klubilla.

Festivaalin päätösklubilla 15.9. Kulttuuritalo Telakalla kuullaan kahden folk-artistin levynjulkaisukonsertit. Laulaja-lauluntekijä Kielo Kärkkäinen yhtyeineen esittää syyskuussa julkaistun albumin ”Keitä me olemme kappaleita”. Anne-Mari Kivimäki & Palomylly julkaisi syyskuussa esikoisalbuminsa ”Hämeen lauluja”. Albumi on syntynyt hämäläisen haitarinsoittajan muistiinmerkinnöistä, kotiseudun tunteesta ja vanhoista tarinoista.

Katso pääohjelmiston kaikki esiintyjät