Nykytaidenäyttelyt


Kulttuuritalo Laikku 1.–28.9.2018

Nykytaidetapahtuma ”Laitakaupungin varjot” sisältää suomalaisten ja kreikkalaisten, yhteensä 11 taiteilijan yhteisnäyttelyn Kulttuuritalo Laikussa, Keskustori 4 Tampere. Taiteilijat ovat teoksissaan käsitelleet laitakaupunkien sykettä, torielämää, yöllisiä eksymisiä, rakkautta, rakennushistoriaa, kotia, muistia, heräämistä. Toinen teema, jota osa taiteilijoista käsittelee, on sadan vuoden takainen Suomen kansalais-/sisällissota tarinoiden ja tunnetilojen kautta. Kokonaisuuden on kuratoinut kuvataiteilija Sebastian Boulter. Kuraattorin haastattelu löytyy tämän sivun alhaalta.

Tämän lisäksi Tampereen kaupungin lähikirjastoissa, Nokian kaupungin kirjastossa ja Pispalan kirjastossa sekä Rajaportin saunan kahvilassa, Vohvelikahvilassa, Kahvila Runossa ja Vastavirta-Klubilla on TAMK:n opiskelijoiden ja heidän työharjoitteluohjaajansa näyttelyt 3.-22.9.

Taiteilijat ja teokset

Maria Atosuo Susinarttu, 80×100, öljyväri kankaalle, 2018
Muotokuva Viipurin merkinantokomppanian päälliköstä.

Jani Ikonen Leikisti, 15×15, 120mm hopeagelatiinivedos, 2018
Kaupunkisuunnittelulla ja arkkitehtuurilla on valtava vaikutus siihen, kuinka kaupunkiympäristömme koemme ja kuinka siinä toimimme. Minua kiinnostaa se, millaista maailmankuvaa leikkipuistot lapsille tarjoavat ja millaiseen toimintaan ne ohjaavat.

Yiannis Kastritsis Toveri, video, 17’00, 2018
”Toveri” on elokuva vasemmistolaisesta Dimitrios Bessasista, miehestä joka asuu luonnon keskellä pienessä Dafnin vuoristokylässä Keski-Kreikassa. Elokuva kertoo hänestä tehdystä veistoksesta ja se kuvaa hänen ominaispiirrettään ja sosiaalista ympäristöä jossa hän on kasvanut ja elänyt.

Mirja Kurri Dark Mornings, 100×66, sekatekniikka teräslevylle, 2018
Työskentelen pääasiassa itse kehittämällään tekniikalla, jossa maalaan tulella terälevylle. Teos Dark Mornings kuvaa heräämistä.

Joanna Lamberg Tie nousee pystyyn, 60×42, kollaasi, 2018
Mietintäni kaupungista päivänä, jolloin harmikseni ymmärsin kyynisyyden.

Tuula Lehtinen Ainon albumi I ja II, 170x110cm, öljy ja silkkipaino kankaalle, 2015
Verho on aika vahva merkki. Se voi peittää tai paljastaa, se voi olla symboli ajalle, joka kuluu ja joka tekee vaikeaksi yksityiskohtien tarkan näkemisen vuosien päästä. Lapsena tuntui siltä että äitini Ainon albumien ruskean musta värimaailma jollain tavalla korosti sitä että oman aikani ja albumien kuvien ajan välillä oli ollut sota.

Angelos  Rallis Everyday life at London’s East End, 20×26, 35mm filmi, 2006
Lontoon East End on ollut muuttuvan kaupunkiympäristön keskus Lontoon olympialaisten 2012 uudistamishankkeiden vuoksi. ”Every day life at London’s East End” tutkii tuon muutoksen tuomia ihmismaantieteellisiä kuvauksia.

Erno Peltonen Emigrantti, 125×125, sekatekniikka kankaalle, 2017
Emigrantti on versio Helene Schjerfbeckin samannimisestä maalauksesta ja valokuvasta, jossa iäkäs nainen tunnistaa itsensä maalauksen malliksi. Maalaus on myös kunnianosoitus vanhoille suomalaisille naismaalareille.

Jyri Pitkänen Nähtävyys, mustesuihkuvedos, 2018
”Nähtävyydellä tarkoitetaan usein WOW-tyyppistä kokemusta, joka liitetään pitkälti arkkitehtuuriin, monumentaalisiin rakennelmiin tai ylväisiin maisemiin. Teokseni hakee mieluumminkin HÄH-tyyppisiä vaikutelmia. ’Nähtävyys’ sanana on moniulotteinen ja kekseliään pohdinnankin arvoinen. Ainakin se liittyy näkemiseen. Nähtävästi.”

Ilias Sipsas The Visit, 24×30, pimiövedos paperille, 2016
Alkaen sisäisestä maailmasta sen symboleineen ja merkkeineen, syntyy uusi kerronnallisuus, jonka tarkoitus on saavuttaa sen uudelle tarkoitukselle merkitys. Kehittämäni kuvat ovat lähtökohdaltaan ristiriitaisia, mutta niiden vuorovaikutus luo rytmiä ja tekee näkyvästä näkymättömän ja näkymättömästä näkyvän. 

Augustus Veinoglou Gloomy Turn, 35×45, sekatekniikka paperille, 2009
Piirustuksia autoilusta. ”Auto liikkuvana työhuoneena, tai miljoonien yöllisten aiheiden etsijä-autoilusta, tai lipuvasta aluksesta, jonka kuljettaja olen”.  

 

Muut julkiset tilat 3.–22.9.2018

TAMK -opiskelijoiden näyttelyt

Alexandra Näveri Kerran keväällä, video, 4’45, 2018
Erimielisyyksistä ja brutaaleista yhteenotoista huolimatta, kaiken keskellä oli yksi kansa, joka on sadan vuoden aikana onnistunut nousemaan yhä vahvemmaksi itsenäiseksi yhteisöksi. Työn keskiössä on kansalaissodan lopullisena ratkaisualueena toiminut Tampereen kaupunki, jonka rakennukset ja kadut ovat yhä tavalla tai toisella muistuttamassa meitä sodan aikaisista hetkellisistä tapahtumista.

Koilliskeskuksen kirjasto
Liikekatu 3, 33580 Tampere

Alberto Reza Monroy ja Veera Salmio Kadonneet kaunottaret, 30×42, mustesuihkutuloste, 2018
Kadonneet kaunottaret näyttely tuo esiin, kuinka hienoja rakennuksia Tampereella on onnistuttu myös säilyttämään aktiivisten kansalaisten toimesta sekä muistuttamalla myös niistä rakennuksista, jotka vielä odottavat pelastamista. Näyttely on samalla kunnianosoitus niille aktiiveille, jotka ovat taistelleet Tampereen kulttuurihistorian säilyttämisen puolesta.

Lielahden kirjasto, Lielahtikeskus, 2 kerros,
Antti Possin kuja 1, 33400 Tampere

Veera Nelimarkka, Kusti-pappa, 65×90, öljy HDF -levylle, 2018                                                                                           
Kusti-pappa on potretti isoisoisästäni, joka kuoli sisällissodassa. Punaisten joukoissa taisteltuaan hän joutui valkoisten vankileirille ja näki siellä nälkää, kunnes Mannerheim käski valkoisten antaa vangeilleen ruokaa. Heille keitettiin kaalisoppaa, mutta koska määriä ei säännöstelty tarkasti, nälkiintynyt Kusti-pappa, ja moni muu, ahmi itsensä hengiltä.

Tesoman kirjasto
Tesomankatu 4, 33310 Tampere

Julia Matinniemi Woman and Orange, 90×65, sekatekniikka kovalevylle, 2018
Valitut maalaukset kuvaavat ihmisiä ja tiloja, jotka ovat saaneet inspiraationsa Etelä-eurooppalaisilta rannoilta ja niitä ympäröivistä kaupungeista, kasveista sekä kukista, värikkäistä juomista ja viikonlopuista. Teokset ovat valokuvista, mielikuvituksesta, muistoista ja unelmista koostuvia energisiä yhdistelmiä, jotka ovat luotu tuoreen appelsiinimehun maku suussa.

Nokian kaupunginkirjasto
Nuijamiestentie 11, 37120 Nokia

Elina Puiras Short Documentary, video, 2018
Lyhyt dokumenttielokuva muusikosta, performanssi- ja kuvataiteilijasta Suvasta, joka on asunut ja työskennellyt usean vuoden ajan Pispalassa, Tampereella.

Pispalan kirjasto, Pispalan valtatie 17, 33250 Tampere
Rajaportin saunan kahvio, Pispalan valtatie 9, 33250 Tampere

Isaura Hernández Navarro Kolmas näkökulma, 35mm filmi, mustesuikutuloste, 2018
Jonain päivänä paikat kehittyvät monista tekijöistä; luonnollisista tai ulkoisista. Muistetut hetket eivät tule takaisin. Paikat eivät ole sellaisia, jollaisiksi ne muistamme. Näkökulmat muotoutuvat ja huomaamme tuntevamme toisin.

Vastavirta-Klubi
Pispalan valtatie 39, 33250 Tampere

Alexandra Mitiku Kohdun ja haudan välillä, 100×100, akryyli mdf-levylle, 2017
”Äitini kertoi minulle kerran että rakkaus, jota hän minulle antaa, ei vaadi hänelle vastarakkautta. Sen on pikemminkin tarkoitus jatkaa eteen päin, kuten joen virta. Koska äitini jakaa sitä, on minulla ja siskollanikin jotakin mitä jakaa. Hän on tämän maalaussarjan sydän, sillä jokainen muotokuva juontaa juurensa hänestä jollain tavalla.”

Kahvila Runo
Ojakatu 3, 33100 Tampere

Sebastian Boulter Ilissós -joki, 40×30, hiili paperille, 2018
Ateenalaiset ovat saaneet juomavetensä Ilissós -joesta joskus kauan aikaa sitten. Nykyään se virtaa sadekausina 7km matkan maan alla. Kuivina kausina tunnelin läpi kävelee laitakaupungilta toiselle laidalle muutamassa tunnissa.

Vohvelikahvila
Ojakatu 2, 33100 Tampere